VUOSAARI GOLF

Suomen linksein kenttä

Itä-Helsingissä sijaitseva Vuosaari Golf on maamme kentistä lähimpänä varsinkin Britteinsaarilta tuttuja links-kenttiä. Hyväkuntoiset ja napakat pinnat yhdistettynä komeasti muotoiltuihin pelialueisiin tuovat aimon tuulahduksen linksiä Vuosaareen.

Sijainti meren läheisyydessä korostaa entisestään linksmäisyyttä. Pelaaminen noudattaa samaa kaavaa, sillä palloa on mahdollista kuljettaa reikää kohti rullittelemalla sitä väyliä pitkin. Myötätuuleen pelattuna väylät lyhenevät merkittävästi ja vastatuuleen saa puolestaan testata osuman puhtautta.

Linksit ovat tunnettuja puuttomuudestaan ja sama henki elää Vuosaaressakin. Kosti Kurosen suunnittelemalla luomuksella ei ole puita tai suurempia pensaita reuna-alueita lukuun ottamatta.

Reititys etenee Pauligin kahvitehtaan edessä olevilla kummuilla luontevasti. Ensimmäinen ja kymmenes reikä lähtevät aivan klubitalon vierestä. Vuosaaren viidennellä väylällä on kopio yhdestä maailman tunnetuimmasta bunkkerista, St. Andrewsin Old Coursen Hell Bunkerista.

”Vuosaaressa ei ole lähestymisissä aina ”pakko” käyttää wedgeä, vaan kannattaa rohkeasti kokeilla putteriakin”, sanoo toimitusjohtaja Harri Mankki.

Vuosaaren valtteja, varsinkin kovassa pääkaupunkiseudun kilpailussa, ovat sijainnin ja linksmäisen kentän lisäksi huippukuntoinen kenttä, josta Vuosaari on saanut kiitosta vuosien mittaan. Pelikausi on myös yksi Suomen pisimmistä ja kenttä on edelleen hyvässä iskussa myös syksyn kuukausina.

”Kenttä kestää hyvin syksyn sateet ja palautuu pelikuntoon varsin nopeasti isommankin myrskyn jälkeen”, Mankki kertoo.

Loistava sijainti takaa helpon lähestyttävyyden

Vuosaaren erikoisuutena on sen saavutettavuus veneellä ja metrolla. Kivenheiton päässä klubitalosta olevassa venesatamassa on paikat meriteitse pelaamaan saapuville. Vuosaaren metroasemalta on muutaman kilometrin matka kentälle.

Kentän muut palvelut ovat myös taattua korkeaa laatua. Rangella pääsee lyömään rauhassa ja klubitalon vieressä olevalla puttigriinillä voi ottaa tuntumaa, mitä kulmaraudan kanssa tuleman pitää. Vuosaaren klubiravintola on suosittu muidenkin kuin golfareiden keskuudessa ja siihen on syynsä.

” Rangella ja ravintolassa käykin ilahduttavan paljon ulkopuolisia tutustumassa golfin maailmaan”, Mankki toteaa.

Links-henkinen kenttä, väyliltä näkyvät merikontit, kahvin tuoksu ja paikoin spektaakkelimaiset reiät odottavat Vuosaaressa kokijaansa. Vuosaari Golfin jälkeen linksejä voi lähteä etsimään esimerkiksi Skotlannista.

https://www.vuosaarigolf.fi/

Väylätarina:

”Vaikka sijaitsemme Helsingissä, on Vuosaaressa laaja eläinten kirjo. Muutama vuosi sitten kentän vieressä majaillut kettu erikoistui keskellä päivääkin pallovarkauksiin. Siinä oli pelaaja ihmeissään, kun pallo hävisi viheriöltä ja birdie jäi tekemättä.”

Osallistu arvontaan!

Lue lisää

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

Täydellisen golfkokemuksen reseptejä lienee niin monta kuin golfareitakin, mutta Uudenkaupungin golfkentällä noudatetaan vakkasuomalaista perinnereseptiä: rauhallinen ja hyväkuntoinen kenttä, toimiva palvelu ja upea merellinen ympäristö….

MUURAME GOLF

Kun ajaa Jyväskylästä vartin verran etelään, saa vastaansa keskisuomalaisen golfin helmen, Muurame Golfin. Kentällä keskisuomalaisuus näkyy alueelle tyypillisinä maastonmuotoina. Näiden myötä muutamilta väyliltä avautuu…

AURINKO GOLF

Runsaat pelioikeusvaihtoehdot ja tasokas seuraopetus vetävät pelaajia Lounais-Suomen suurimpaan golfyhteisöön. Vengan tilan kulttuurimaisemassa Naantalin pohjoispuolella on pelattu golfia vuodesta 2007 lähtien. 18-reikäisen pääkentän lisäksi…

LAUKAAN PEURUNKAGOLF

Laukaan Peurunkagolfin ainutlaatuinen sijainti kahden järven välissä saa ensikertalaisen haukkomaan henkeään upean luonnon keskellä. ”Kaunis järvimaisema iskee niin suomalaiseen kuin ulkomaalaiseen vieraaseen. Itse asiassa…

MESSILÄ GOLF

Tuoreimmassa Kenttärankingissa Messilä Golf nousi Päijät-Hämeen ykköskentäksi. Erityisesti kentän kunto ja viimeistely ovat olleet golfareiden mieleen. Näistä pelinautintoa suuresti lisäävistä tekijöistä Messilä myös tunnetaan….
Edellinen
Seuraava