PEURAMAA GOLF

Klubipelaaja edellä kohti onnistumisen riemua

Peuramaa Golf on kirkastanut omaa ”pelistrategiaansa” viime syksystä lähtien. Jo tuolloin ja ennen tämän kauden alkua on ollut selvää, minkälainen kenttä ja yhteisö Peuramaa tulee jatkossa olemaan.

”Me haluamme olla helposti lähestyttävä. Mikä tarkoittaa, että tänne on fyysisesti helppo saapua, jonka lisäksi toivotamme ihmiset matalalla kynnyksellä tervetulleeksi niin kenttäyhtiön kuin pelaajien puolesta”, kiteyttää toimitusjohtaja Juha Tuukkanen.

Peuramaalla suunnataan toimintaa tavallisia golfin harrastajia varten. Ideassa on ajatusta, sillä suurin osa kaikista golfareista on niin sanotusti klubipelaajia. Kenttää, fasiliteetteja ja palveluita kehitetään klubipelaajat mielessä.

Molemmilla täysimittaisilla kentillä, Porkkalalla ja Vanhalla Peuralla, uusi suuntaus tulee näkymään siten, että kentät ovat reiluja ja mukavia pelattavia. Golfin halutaan olevan leppoisaa.

”Golfissa täytyy kokea onnistumisen tunteita. Me kunnostamme ja korjaamme jatkuvasti molempia kenttiä. Niistä ei ole tarkoitus tehdä kisakenttiä, jotka mittaavat koko ajan pelaajan taitoja maksimaalisesti. On sitten scratch-pelaaja tai aloittelija, niin pelaamisen pitää olla mukavaa ja sitä silmällä pitäen kenttiä kehitämme”, Tuukkanen kertoo.

”Sanotaan näin, että helppo bogey, mutta vaikea birdie on se perusajatus”, hän tähdentää.

Kaksi erilaista kenttää ja omat palvelut luovat miellyttävän golfkokemuksen

Peuramaa Golf on yksi Suomen suurimpia golfyhteisöjä, jossa pääsee pelaamaan kahdella 18-reikäisellä kentällä, 9-reikäisellä par 3 -kentällä, rangella ja lähipelialueilla. Vaikka Peuramaalla kuhinaa riittää, siellä on mukavasti tarjolla peliaikoja vieraspelaajille. Yhtiöjärjestelyiden myötä pelioikeuksien määrää on vähennetty, joka tuo kentille lisää tilaa aikaisempaan verrattuna.

Vanha Peura on nimensä mukaisesti Peuramaa Golfin ensimmäinen kenttä. Pelaajaystävällisen layoutin myötä se on kentistä yleensä suositumpi. Porkkalan puolella pääsee haastamaan itseään enemmän muun muassa muutamien pitkien reikien kohdalla. Kunnoltaan molemmat pidetään yhtä hyvinä läpi golfkauden.

Klubitalon ravintola ja kentällä oleva taukokioski ovat kenttäyhtiön omia, joten niitäkin pystytään kehittämään sujuvasti klubipelaaja edellä. Kokonaisuudessaan Peuramaalla pelaajaa odottaa lempeä ja huoleton golfkokemus.

”Golfpäivän pitäisi olla rento ja viihtyisä kokemus parkkipaikalta parkkipaikalle. Siihen kuuluu osana se, että ruoka on hyvää ja taukokioski auki, kun kentällä on pelaajia. Näihin asioihin panostamme, joten meille saa tulla katsomaan, miten siinä onnistumme”, Tuukkanen heittää.

https://peuramaagolf.fi/

Väylätarina:

”Peuramaan ensimmäinen kenttä Vanha Peura valmistui 1990-luvun alussa. Tuolloin kaikkien väylien viheriöt oli tehty keinonurmesta. Sen ajan menetelmillä taso oli…noh, 90-lukua. Ensimmäiset ”oikeat” kuusi reikää nurmiviheriöillä avattiin juhannuksena 1992. Nuo reiät ovat nykyisen Vanhan Peuran 4, 5 ja 15-18.”

Osallistu arvontaan!

Lue lisää

LAUKAAN PEURUNKAGOLF

Laukaan Peurunkagolfin ainutlaatuinen sijainti kahden järven välissä saa ensikertalaisen haukkomaan henkeään upean luonnon keskellä. ”Kaunis järvimaisema iskee niin suomalaiseen kuin ulkomaalaiseen vieraaseen. Itse asiassa…

VUOSAARI GOLF

Itä-Helsingissä sijaitseva Vuosaari Golf on maamme kentistä lähimpänä varsinkin Britteinsaarilta tuttuja links-kenttiä. Hyväkuntoiset ja napakat pinnat yhdistettynä komeasti muotoiltuihin pelialueisiin tuovat aimon tuulahduksen linksiä…

MESSILÄ GOLF

Tuoreimmassa Kenttärankingissa Messilä Golf nousi Päijät-Hämeen ykköskentäksi. Erityisesti kentän kunto ja viimeistely ovat olleet golfareiden mieleen. Näistä pelinautintoa suuresti lisäävistä tekijöistä Messilä myös tunnetaan….

TUUSULA GOLF

Voisi ajatella, että reilun 40 vuoden ikä tarkoittaisi leppoisaa ja jo vakiintuneiden asioiden pyörittämistä. Tuusulan Golfklubi ei tähän kuoppaan lankea. Työn alla on hyvin…

MUURAME GOLF

Kun ajaa Jyväskylästä vartin verran etelään, saa vastaansa keskisuomalaisen golfin helmen, Muurame Golfin. Kentällä keskisuomalaisuus näkyy alueelle tyypillisinä maastonmuotoina. Näiden myötä muutamilta väyliltä avautuu…

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

Täydellisen golfkokemuksen reseptejä lienee niin monta kuin golfareitakin, mutta Uudenkaupungin golfkentällä noudatetaan vakkasuomalaista perinnereseptiä: rauhallinen ja hyväkuntoinen kenttä, toimiva palvelu ja upea merellinen ympäristö….
Edellinen
Seuraava