ARCHIPELAGIA GOLF

Taktista saaristolaisgolfia viihtyisässä ympäristössä

Monella Suomen golfkentällä eletään aikoja, jolloin fasiliteetteja täytyy uudistaa. Monet uudistukset tekevät kentällä olemisesta viehättävämpää.

Archipelagia Golfissa klubitaloa ja ravintolaa on ehostettu. Näkyvimpänä muutoksena on ravintolan uusi väri. Myös sisustusta on muutettu.

”Asiakaskokemusten perusteella päätimme parantaa viihtyisyyttä. Eli jäsenemme ovat olleet vaikuttamassa siihen, että tehdään niin sanottu kasvojenkohotus”, sanoo toimitusjohtaja Nina Katajainen.

Muutos ilmentää sitä, että saaristossa ihmiset haluavat osallistua ja olla mukana eri asioissa. Hyväntuulisessa ja yhteisöllisessä ympäristössä on mukava kuulua porukkaan. Ulospäin se näyttää nimenomaan siltä, että golfarit viihtyvät Archipelagia Golfissa. Vieraspelaajien on siten helppo hypätä joukkoon mukaan.

Pelitaktiikka kunniaan

Archipelagian kenttä polveilee metsäisissä maisemissa vaihdellen avoimempiin peliväyliin. Luonnonkauniilla ja monipuolisella kentällä on mielenkiintoista testata golftaitoja.

”Archipelagia Golfissa pääsee opettelemaan pelitaktiikkaa. Järkevät mailavalinnat nousevat esiin paikoin kapeilla väylillämme. Saa täällä toki räiskiä menemään, mutta silloin kannattaa varautua ainakin useammalla varapallolla”, Katajainen vihjaa pilke silmäkulmassa.

Turun rannikkomaisemissa kulkevalla kentällä pääsee tutustumaan alueen rikkaaseen eläinkuntaan, mikä on hauska elementti pelin lomassa.

”Me luvataan birdieä! Merilintuja, metsälintuja ja eiköhän niitä tuloskorttiinkin jokunen vilahda.”

Golfkentän vieressä sijaitseva Paraisten kalkkikaivos kannattaa käydä katsomassa, kun kaupunkiin suuntaa. Avolouhoksen näköalaportaiden 471 askelmaa ovat nousemisen arvoiset, sillä näkymät koko kaupungin yli saaristoon ovat hulppeat.

”Kun kävelee portaat ylös, niin ymmärtää parhaiten, mitä Parainen on”, Katajainen kiteyttää.

Golfia ympäri vuoden

Golfin sisäharjoittelu on nostanut suosiotaan edellisten vuosien aikana. Paraisten golfhallilla on käynyt suhina koko viime talven ajan, kun archipelagialaiset ovat hioneet svingiään kuntoon. Simulaattoreissa on pelattu ahkerasti.

Halli on avoin kaikille, joten muutkin kuin seuran omat pelaajat voivat harjoitella Paraisilla ympärivuotisesti.

”Saaristossa pelataan golfia ympäri vuoden. Välillä sisällä, välillä ulkona”, Katajainen heittää.

https://archipelagiagolf.fi/

Väylätarina:

”Kentällä saa pelata ajanvarauksen puitteissa aikaisin aamulla ja myöhään illalla. Aamupelaaja laittoi upean tunnelmakuvan someen aamukasteesta, auringonnoususta ja vinoista terijoensalavista. Ystävät reagoivat tähän.
– Onko tuo kuva Afrikan savannilta?
Pelaaja vastaa heti ykkösen griinillä.
– Vain kirahvit ja leijonat puuttuvat. Yksi norsu oli kyllä aamukävelyllä.
Kolmas henkilö liittyy mukaan keskusteluun.
– Norsut ovatkin ihania.

Maisemakuvaa ei kommentoinut kukaan. Kommentit liittyivät rikkaaseen ja rakkaaseen eläimistöön.”

Osallistu arvontaan!

Lue lisää

VUOSAARI GOLF

Itä-Helsingissä sijaitseva Vuosaari Golf on maamme kentistä lähimpänä varsinkin Britteinsaarilta tuttuja links-kenttiä. Hyväkuntoiset ja napakat pinnat yhdistettynä komeasti muotoiltuihin pelialueisiin tuovat aimon tuulahduksen linksiä…

NEVAS GOLF

Nevas Golfissa on viimeisen kolmen vuoden aikana kohennettu kaikkia kolmea yhdeksikköä vuorotellen. Nyt Nevakseen suuntaaville on loistouutisia, sillä kentän parannustoimenpiteet on saatu päätökseen ja…

LINNA GOLF

Linna Golf kuuluu suomalaisen golfgenren aatelistoon, on mittarina sitten itse golfkenttä tai palveluiden taso. Golfareiden keskuudessa eri kenttien griinien kuntoa verrataan monesti Linna Golfiin,…

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

Täydellisen golfkokemuksen reseptejä lienee niin monta kuin golfareitakin, mutta Uudenkaupungin golfkentällä noudatetaan vakkasuomalaista perinnereseptiä: rauhallinen ja hyväkuntoinen kenttä, toimiva palvelu ja upea merellinen ympäristö….

VIIPURIN GOLF

Kuten monilla muillakin Suomen kentillä, myös Viipurin Golfissa tehdään toimenpiteitä golfareiden viihtyisyyden eteen. Etelä-Saimaa Golf -kentän klubitalon terassilaajennuksen rakentaminen alkoi viime vuoden puolella ja…

AURINKO GOLF

Runsaat pelioikeusvaihtoehdot ja tasokas seuraopetus vetävät pelaajia Lounais-Suomen suurimpaan golfyhteisöön. Vengan tilan kulttuurimaisemassa Naantalin pohjoispuolella on pelattu golfia vuodesta 2007 lähtien. 18-reikäisen pääkentän lisäksi…
Edellinen
Seuraava