RUUHIKOSKI GOLF

Mukavaa peliä Pohjanmaalla

Seinäjoella sijaitseva Ruuhikoski Golf on Pohjanmaan lakeuksille poikkeuksellinen kenttä, sillä siellä pääsee pelaamaan korkeuserojen siivittämänä.

Osallistu arvontaan!

Ruuhikoski Golfissa on hyvä meininki päällä. Kenttään on panostettu, mikä on näkynyt golfareille hyväkuntoisena peliareenana useana kesänä. Tänä vuonna kentän hyvin tuntevat saattavat hieraista silmiään, kun moottorisaha on jylissyt ja puita kaadettu metritolkulla.

”Puustoa on tosiaan karsittu urakalla ja kentän kuivatuksen kanssa tehty pirusti töitä. Kaiken kaikkiaan kentästä on haluttu tehdä vieläkin parempi”, toimitusjohtaja Esa Takala kertoo.

Puita kaatamalla Ruuhikosken ilme on muuttunut, vaikka väyliin ei ole koskettu lainkaan. Pelattavuus on parantunut ja samalla maisemat avautuneet uudella tavalla.

”Isossa kuvassa kenttä on nyt aurinkoisempi”, Takala kuvailee.

Maineikkaan kenttäarkkitehdin Robert Trent Jones Juniorin luomus yllättää luovuudellaan. Pohjanmaa tunnetaan tasaisista pelloista, mutta Ruuhikoskella pääsee pelaamaan mäkistä kenttää. Pelikokemus on muun muassa tämän takia mieleenpainuva.

Pelistrategiassa on syytä pitää mielessä tarkkuus ennen pituutta, että pääsee lähestymään viheriöitä parhaasta suunnasta. Kierroksen jälkeen voi sitten terassilla seinäjokelaisittain spekuloida, kuinka monta sataa metriä draivit oikeasti kantavat.

Seinäjoki on tapahtumakaupunki

Tangomarkkinat, Provinssirock, Vauhtiajot. Siinä muutama tärppi suurtapahtumista, joita Seinäjoella järjestetään. Kulttuurinälkäiset voivat yhdistää golfpelejään kyseisten tapahtumien kanssa. Näillä viikoilla Seinäjoki elää ja kuhisee poikkeuksellisesti, mikä kannattaa ainakin kertaalleen kokea.

Isojen tapahtumien lisäksi kaupungissa on kesän mittaan erilaisia pienempiä kinkereitä, joten Ruuhikoskelle suuntautavalla golfreissulla pääsee näppärästi kokemaan samalla kertaa paljon muutakin golfin lisäksi.

Ruuhikoskella on ollut mukavasti vilskettä ja esimerkiksi viime kaudella siellä pelattiin yli 30 000 kierrosta. Pelaajat ovat tykänneet kentästä ja kentän kuntoa parantavilla toimenpiteillä miellyttävät golfit saavat edelleen jatkoa.

”Ei muuta kuin ajoissa vaan varaamaan lähtöaikoja ja tervetuloa pelaamaan”, Takala heittää vieraspelaajille.

https://ruuhikoskigolf.fi/

Kenttätarina:

Ruuhikoskella kausi avataan perinteisesti seuran kapteenin avauslyönnillä. Pallo, jolla kauden avaus suoritetaan, on tuotu St. Andrewsista. Pallo on ollut käytössä vuodesta 1992, kun kenttä avattiin. Mikäli pallo hukkuu, on kapteenin velvollisuus matkustaa Skotlantiin hakemaan uusi pallo. Ainakin kerran on ollut lähellä, mutta joitakin viikkoja avauslyönnin jälkeen kentänhoitaja löysi pallon joen penkalta.”

Osallistu arvontaan!

Lue lisää

KOTOGOLF

Kotogolfissa vanhat murheet on unohdettu ja uutta kohti mennään täydellä höyryllä. Golfkeskus sai keväällä uudet veturit, joiden johdolla intoa riittää tehdä kentästä jokaiselle pelaajalle…

EKE GOLF

Helsingistä tunnin ajomatkan päässä Hankoon päin vastaan tulee Eke Golf. Tammisaarelaisen saariston vaihtelevassa metsämaastossa sijaitseva kenttä on tunnettu luonnonkauniista näkymistä. Heti klubitalon nähdessään huomaa…

KERIGOLF

Kerigolf – monsteri, peto, peikko. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kerigolfia on pidetty yhtenä Suomen haastavimmista kentistä, eikä suotta. Ronald Freamin suunnittelema kenttä on…

VIIPURIN GOLF

”Lähde Lappeenrantaan seurakseni mun, Lähde Lappeenrantaan näät kun rentoudun, Mistään kansaa et sä löydä hauskempaa, Karjalaiset laulut kajahtaa.” Erkki Junkkarisen klassikkohittiin kiteytyy eteläkarjalaisten iloinen…
Edellinen
Seuraava