Golfkesä Tour kiittää kaudesta 2023!

Golfpisteen järjestämän Golfkesä Tourin kausi saatiin päätökseensä viime viikolla, kun kiertueen finaali järjestettiin Ahvenanmaalla. Alla olevan jutun kautta pääset lukemaan ja katselemaan fiiliksiä kaudelta.

OSAKILPAILUT
Kiertue käynnistyi 6. toukokuuta, jolloin Anttoni Kerkkonen ja Ilja Aalto nappasivat voiton ensimmäisestä osakilpailusta Hartola Golfissa. Kiertuekausi piti sisällään 21 pariscramblena pelattua kilpailua, joista jokaisen osakilpailun voittajapari pääsi taistelemaan paikasta Race to Åland -finaaliin sitä ennen pelatun välieräkilpailun kautta.

Anttoni Kerkkonen ja Ilja Aalto olivat kauden ensimmäisen osakilpailun (Hartola Golf) voittajapari.

VÄLIERÄ
26. elokuuta Kultaranta Golfissa pelattuun välierään saapui lopulta 17 joukkuetta, jotka palkintoon kuuluneen hotelliyön jälkeen lähtivät taistelemaan itseään niiden neljän parhaan joukkueen joukkoon, jotka lopulta lunastaisivat paikat kohti Ahvenanmaata.

Välieräkilpailusta muodostui tasaistakin tasaisempi trilleri, kun 12 joukkuetta päätyi kahden lyönnin sisään finaaliin vaaditusta tuloksesta 64 (-8). Lopulta neljä parasta joukkuetta olivat:

Sami Ristimäki & Heikki Ollitervo 62 (-10), (Tuusulan Golfklubin osakilpailun voittajat)
Leif Österholm & Pentti Lindbom 63 (-9), (Eke Golfin osakilpailun voittajat)
Petri Vainio & Tommi Myllymäki 64 (-8), (Ruuhikoski Golfin osakilpailun voittajat)
Henri Kontinen & Antti Teisala 64 (-8), (Nordcenterin osakilpailun voittajat)

Välieräkilpailun tulosluettelon löydät TÄSTÄ

Race to Åland -finalistit, vasemmalta: Petri Vainio/Tommi Myllymäki, Sami Ristimäki/Heikki OIlitervo, Henri Kontinen/Antti Teisala sekä Leif Österholm/Pentti Lindbom

FINAALI

Golfkesä Tourin finaalimatka Ahvenanmaalle järjestettiin 7.-10. syyskuuta. Race to Åland -nimellä kulkeneella matkalla pelaajat pääsivät testaamaan taitojaan Ålands Golfklubbin Slottbanan -kentällä sekä Eckerö Golfissa.

Golfkesän mestaruus ratkaistiin reissun viimeisenä pelipäivänä tuulisissa olosuhteissa. Golfkesän 2023 voittajaksi kruunattiin lopulta Petri Vainio, joka otti voiton vaatimattomalla yhdeksän lyönnin erolla toiseksi tulleeseen Tommi Myllymäkeen. Tasoituksella 1.5 bruttotuloksen 70 (-2) pelanneen Petrin tuloskortti oli kuin ammattilaiskarkeloista sisältäen yhden eaglen, neljä birdietä, neljä bogia ja loput par-tuloksia.

Kuvassa kiertueen kumppani Jouni Kesseli (Rummo), Mats Stenvall Golfpiste sekä finalistit Pertti Lindbom, Heikki Ollitervo, Sami Ristimäki, Petri Vainio, Leif Österholm sekä Tommi Myllymäki

Golfpisteen Golfkesä -kiertueella pelattiin tänä vuonna 21 osakilpailua ympäri Suomen, jotka tuottivat iloisia elämyksiä yli 1800 pelaajalle.

Nähdään jälleen ensi kesän scrambleissä!