Nevas Golf

Vahvassa myötätuulessa eteenpäin 

Rapu, Kettu ja Karppi heräävät uudelleen eloon.

Nevas Golfissa on tekemisen meininki päällä. 27-reikäisellä kentällä on tehty viime vuosien aikana parannuksia, jotka sujuvoittavat ja nopeuttavat pelaamista. Sama tahti jatkuu tulevaisuudessakin. Ohjenuorana Nevaksessa on, että kerralla kosketaan yhteen yhdeksikköön, joten pelaamista uudistukset eivät häiritse. 

Yhden merkittävimmän muutoksen on kokenut Rapu-kentän kuudes väylä. Vasemmalle kääntyvä dogleg oli pitkään hankalasti lähestyttävä, koska korkeusero griinin etu- ja takaosan välillä oli kasvanut liian suureksi. Viheriö ja sen ympäristö korjattiin sekä samalla väylän kulmaosasta kaadettiin puita. Nyt koko komeus on doglegia parhaimmillaan.

Karppi-kentän avausreikä muuttuu par-kolmoseksi, kun tiiboksi tuodaan lähemmäs griiniä. Karppimainen henki avautuu heti kättelyssä täydellä viehättävyydellään. 

“Siitä tulee todella näyttävä ja hieno väylä. Sen lisäksi tällä muutoksella tulee olemaan myönteinen vaikutus pelinopeuteen”, sanoo Nevas Golfin toimitusjohtaja Henri Nissinen. 

Uutta niin kentällä kuin palveluissakin 

Kettu-kentällä on jo uusittu yksi viheriö, kunnostettu bunkkereita sekä korjattu kentän infrastruktuuria muun muassa kastelun ja kuivatuksen osalta. 35 vuoden ikään ehtineessä Nevaksessa varaudutaan tulevaisuuteen, kuten tämän ikäisillä kentillä kuuluukin. 

“Meillä on riittänyt hyvin pelaajia, ja sen myötä olemme pystyneet tekemään johdonmukaista kehitystä. Nyt remontoidut kohteet ovat olleet pidemmän aikaa muutoksen tarpeessa”, Nissinen kertoo. 

Kasvaneista pelaajamääristä huolimatta lähtöaikojen saatavuus on pysynyt Nevas Golfissa hyvänä. Ysireikäisenä pelattavan kentän joka toinen starttiaika on paikan päältä varattavissa. 

“Vieraspelaajille se on erinomainen mahdollisuus pelata ensin 18 reikää ja lounastauon jälkeen ottaa lähtö vielä ysille.” 

Vakuuttavassa lennossa olevan golfyhteisön uudistukset eivät ole jääneet pelkästään kenttiä koskevaksi. Parkkipaikan läheisyyteen rakennettu kioski palvelee pelaajia kierroksen puolivälissä. Kioskin pitkät aukioloajat takaavat sen, että huikopalaa saa vielä iltapelien jälkeenkin. 

Uudet padelkentät lisäävät palvelutarjontaa entisestään ja tuovat raikasta ilmettä koko klubille. 

“Padelkentät tekivät ympäristön kivannäköiseksi ja toivat alueelle ryhtiä, kun samalla parkkipaikka asfaltoitiin”, Nissinen kehuu. 

http://www.nevasgolf.fi

Kentän hidden gem

”Mennäänpä tuon suon yli niin, että heilahtaa”. Tuntematon sotilas elokuvan (1955) ikoninen kohtaus on kuvattu Kettu #5 väylän kohdalla.

[osallistu_arvontaan_button]

Lue lisää

Nevas Golf

Nevas Golfissa on tekemisen meininki päällä. 27-reikäisellä kentällä on tehty viime vuosien aikana parannuksia, jotka sujuvoittavat ja nopeuttavat pelaamista. Sama tahti jatkuu tulevaisuudessakin. Ohjenuorana…

Master Golf

Golfkierroksia voi olla monenlaisia, mutta jos haluaa kokonaisvaltaisen golfelämyksen, on silloin hyvä ottaa suunnaksi Master Golf. Espoossa Kehä III:n kupeessa sijaitsevan 36-reikäisen golfkohteen tarjoama…

Ruuhikoski Golf

Maineikas kenttäarkkitehti Robert Trent Jones Jr. on todennut, että “we listen to the land first, then we speak”. Seinäjoen Ruuhikoski Golfissa “kuunteleminen” ja “puhuminen”…

Nordcenter Golf

Golfpäivän suunnittelu on mielenkiintoista puuhaa. Mihin kohtaan golfkautta reissun ajoittaisi, mille kentälle menisi, entä kuka lähtisi peliseuraksi? Näitä asioita on hyvä alkaa jo hiljalleen…

Hartola Golf

Paikallisen mikroilmaston myötämielisellä avustuksella Hartola Golf pääsee avaamaan kenttänsä kesägriineille hyvissä ajoin keväällä. Tunnin ajomatka niin Jyväskylästä kuin Lahdesta takaa sen, että myös tulevaisuudessa…

Viipurin Golf

Viipurin Golf koostuu kahdesta kentästä. Aivan Lappeenrannan keskustan vieressä sijaitseva Kahilanniemi on 9-reikäinen, puistomainen kenttä Saimaan äärellä. Varsinkin vähemmän pelanneille se on loistava mahdollisuus…
Edellinen
Seuraava