Kunniakkaaseen 40 vuoden ikään ehtinyt Tuusulan Golfklubi toivottaa tänäkin kesänä kaikki golfin harrastajat pelaamaan Tuusulaan. Ja mikä Tuusulassa on pelatessa, sillä kentälle löytääkseen ei tarvitse karttaa eikä kompassia.
”Meidän ehdoton valttimme on nimenomaan sijainti”, Tuusulan Golfklubin tuore toimitusjohtaja Juha Ruponen sanoo.
Tuusulan Golfklubi sijaitsee Nelostien välittömässä läheisyydessä, ja kehäkolmoselta kentälle hurauttaa alle varttitunnissa. Eikä nopeus Tuusulassa rajoitu pelkästään kentälle saapumiseen, vaan myös itse kenttä tunnetaan reippaista kierroksistaan, joissa pelinopeus pysyy hyvänä läpi kauden.
Miltä kierros Tuusulassa sitten maistuu? Sellainen mukavan positiivinen vire alkaa jo heti ensimmäiseltä reiältä, kun pallonsa lähettää anteliaan leveälle väylälle. Siitä kierros etenee jouheasti bunkkereita väistellen, Tuusulanjärven maisemista nauttien ja mukavasti muotoilluilla viheriöillä putaten.
Juhlavuoden kunniaksi Tuusulassa järjestetään jäsenille juhlatapahtuma kesäkuun alkupuolella. Päivän aikana kunnioitetaan seuran perinteitä hauskanpidon, kilpailun ja illanvieton merkeissä. 40-vuotias seura saa siis ansaitsemansa kunnianosoituksen.
Viime kesä oli monille Etelä-Suomen kentille todella haastava. Sitä se oli myös Tuusulalle. Mutta nyt suunta on jälleen ylöspäin, ja Ruposella on vahva usko tulevaan.
”Talvi oli huomattavasti armollisempi kuin vuosi sitten”, Ruponen iloitsee.
Kenttäpuolella uutena asiana on myös uusi kenttämestari Elmeri Malkki. Malkin johdolla tehty hyvä työ kantaa varmasti hedelmää kenttää käyttävien pelaajien laariin. Malkin apuna toimii kentänhoidon huippunimi Janne Lehto, jolta Tuusula ostaa asiantuntijapalveluita.
Kun kenttä on kunnossa, ihmisetkin viihtyvät kentällä paremmin, uskoo Ruponen. Kultakortti-kenttänäkin tutuksi tullut Tuusulan Golfklubi on varma valinta leppoisaa golfpäivää etsivälle. Rennon ja mukavan päivän kruunaa maistuva lounas klubiravintolassa.
Tuusulassa on myös mahdollista saada laadukasta golfopetusta Suomen huippuvalmentajilta, Heini Haapalalta ja Ari Savolaiselta. Miltä kuulostaisi aamupäivän treenihetki pron johdolla, ja lounaan jälkeen lähtisit kokeilemaan kentälle, miten uudet opit purevat? Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ajatus.
Tuusulan Golfklubin ympäristöstä löytyy golfaria tukevia palveluita myös hyvinvoinnin ja kulttuurin saralla. Hyvinvointipalveluja tarjoavan TotalFysion tilat ovat vanhassa klubirakennuksessa, ja Hotelli-ravintola Krapin sekä Tuusulan Rantatien läheisyys ovat hyvä syy viipyä näissä maisemissa pitempäänkin.
Kentän hidden gem
Jean Sibelius, Aleksis Kivi ja F.E Sillanpää ovat taiteen ystäville tuttuja nimiä. Heidän ja monien muiden saavutuksia arvotetaan Tuusulan Golfklubilla, sillä kentän väylät ovat nimetty paikkakunnan historiaan kytkeytyvien merkkihenkilöiden mukaan.