Ruuhikoski Golf

Lakeuden muodokas yllättäjä 

Pohjanmaa on maisemiltaan tunnetusti aakeaa laakeaa, mutta Ruuhikoskella ei tarvitse tasaisella tallustella.

Maineikas kenttäarkkitehti Robert Trent Jones Jr. on todennut, että “we listen to the land first, then we speak”. Seinäjoen Ruuhikoski Golfissa “kuunteleminen” ja “puhuminen” on onnistunut erinomaisesti, sillä vallitseviin maisemiin on luotu mainiosti sopiva golfkenttä.

Monet Suomen kaupungit puhkeavat kesäisin täyteen loistoonsa, niin myös Seinäjoki

Moni vieraspelaaja yllättyy pelatessaan ensimmäisen kierroksen Ruuhikoskella. Odotukset ovat tasaisen pellon tamppaamista 18 reiän ajan, mutta todellisuus on ennakkokäsityksiä ihmeellisempää. Korkeuserot ovat yksi nyanssi, josta Ruuhikoski Golf tunnetaan. Tässäkin mielessä Robert Trent Jones Jr.:n luomus on todellakin rakennettu maaperää kunnioittaen. 

“Onhan tästä vuosikausia kirjoiteltu ja puhuttu, että Pohjanmaalla on tällainen ihmeellinen paikka kuin Ruuhikoski. Varsinkin takaysi puhuttelee pelaajia saatujen palautteiden perusteella”, sanoo kentän toimitusjohtaja Esa Takala. 

Kentän layout yhdistettynä sen kuntoon on yhdistelmä, joka pitäisi vähintään kerran kesässä päästä kokemaan. Väylien ja varsinkin griinien huoltotoimenpiteisiin on panostettu viime vuosina todella paljon, joten golfarit ovat päässeet nauttimaan laadultaan loistavasta kentästä. 

“Viime kesä oli parasta, mitä Ruuhikoski pystyy tarjoamaan. Selvisimme talvesta hyvin ja yleisesti ottaen olemme saaneet hoitotason hyvälle mallille”, Takala kertoo.

Kentänhoidossa tähtäin on jo tässä vaiheessa vuodessa 2024, jolloin Ruuhikoskella pelataan opiskelijoiden MM-kilpailut. 

“Siinä on meille iso haaste tehdä tästä maailmanluokan kenttä. Se ei ole päivän tai kahden työ, vaan valmistelut ovat jo aloitettu”. 

Seinäjoen kesä on täynnä tekemistä 

Monet Suomen kaupungit puhkeavat kesäisin täyteen loistoonsa, niin myös Seinäjoki. Tangomarkkinat, Provinssirock ja Seinäjoen vauhtiajot ovat suurimpia festivaaleja, jotka kokoavat kasaan kymmeniä tuhansia ihmisiä kerrallaan. Näiden lisäksi kaupungissa on muitakin tapahtumia ja kesäaktiviteetteja moneen lähtöön. 

Lomailijoille löytyy näin tekemistä golfin lisäksi varsin kattavasti. Jos Ruuhikoski Golf yllättää vierailijansa, niin saman tekee Seinäjoen kaupunki. 

https://ruuhikoskigolf.fi/

Kentän hidden gem

Väylä #13. Ruuhikosken signature-väylä. Nurmonjoen hallitsema upea par 4, jossa lyödään ylhäältä alas. Riskitön tapa on jättää avauslyönti väyläbunkkerin etupuolelle. Bighitterit voivat vetää sen yli, jolloin palkintona on lyhyt lähestymislyönti, jopa griiniosuma. 

Lue lisää

Hirvihaaran Golf

Keski-Uudellamaalla sijaitseva Hirvihaaran Golf ottaa vieraspelaajat avosylin vastaan. Vieraspelaajille löytyy myös peliaikoja, koska kentän osakaspelaaminen suhteessa kokonaiskierrosmäärään on melko pieni. Hyvin saatavilla olevien lähtöaikojen…

Ruukki Golf

“Kuuntele.” “Ai mitä?” “Nimenomaan. Täällä ei kuulu muuta kuin luonnonääniä.”  Viime kaudella kesken kierroksen käyty juttelu ruukkilaisten golfareiden välillä kuvastaa ainutlaatuista tunnelmaa, joka Ruukkigolfissa…

Hartola Golf

Paikallisen mikroilmaston myötämielisellä avustuksella Hartola Golf pääsee avaamaan kenttänsä kesägriineille hyvissä ajoin keväällä. Tunnin ajomatka niin Jyväskylästä kuin Lahdesta takaa sen, että myös tulevaisuudessa…

Golf Talma

Golf Talman erinomainen sijainti Nelostien läheisyydessä Sipoossa on omiaan houkuttelemaan Uudellemaalle suuntaavia golfareita. Pelkän sijainnin varaan Talmassa ei ole laskettu, sillä kaksi erinomaista 18-reikäistä…
Edellinen
Seuraava