Linna Golf

Hunajaista priimaa koko kentän täydeltä

Linna Golf on maamme ehdotonta eliittiä ja siksi vierailun arvoinen kohde vähintään kerran kesässä.

Golfpisteen kenttäranking on laittanut kotimaan kentät paremmuusjärjestykseen vuodesta 2015 lähtien. Joka toinen vuosi nähdään, mitä mieltä golfarit ovat Suomen kentistä. Linna Golf on ollut kolme kertaa ykkönen (2015, 2019, 2021) ja kerran toinen (2017). Ansaitusti Linna Golfista voidaan siten puhua maamme parhaana kenttänä. 

 

Linna Golf kuuluu ainoana Suomen kenttänä European Tour Destinations -ketjuun. Kyseisessä ketjussa on korkealaatuisia golfkeskuksia ympäri maailman. Se tuo omanlaisensa vaateen itse kentän lisäksi myös palvelutasoon. 

“Kun meille tulee uusi henkilö mihin tahansa tehtävään, niin ensiksi kerromme, mikä on meidän palvelukokonaisuutemme ja painotamme hänen olevan erittäin tärkeä osa sitä”, kiteyttää Linna Golfin palvelupäällikkö Carita Helminen.

 

 

Helminen pääsee työssään näkemään paljon erilaisia ihmisiä ja yrityksiä. Linna Golfissa järjestetään paljon yritystapahtumia ja niiden puitteissa keksitään asioita, jotka tuovat lisäarvoa pelipäivään. 

“Viime kesältä tulee mieleen ABB:n yritystapahtuma, jossa haimme energiatehokkainta lyöntiä ABB:n arvojen mukaisesti.” 

Palvelukulttuuria mitataan paitsi Pelaaja ensin -kyselyillä, myös niin sanotuilla “mystery shoppareilla”, jotka arvioivat kaikkia European Tour Destinations -kohteita. Linna Golfissa vaalitaankin korkeatasoista palvelua päivästä toiseen. 

Vieraspelaajat ovat merkittävä osa Linna Golfin tulonmuodostusta 

Linna Golfin osakkeenomistajat tuovat rahallisesti kassaan noin neljäsosan vaadittavasta vuosibudjetista. Loput kenttäyhtiöllä on tehtävä itse. Käytännössä se tarkoittaa yritystapahtumia ja green feestä saatavia tuloja. 

“Hienoa, että kotimaan matkailijat ovat meidät löytäneet. Tästä syystä kenttä ja palvelut on oltava kunnossa koko ajan. Totta kai meillä on kovat paineet pitää kaikki kohdallaan. Palautteiden perusteella olemme pystyneet täyttämään ja jopa ylittämään odotukset”, Helminen kertoo.

 

 

Yhtenä lisänä erinomaiseen palvelutarjontaan Linna Golfissa on jo viime kaudesta lähtien voinut ladata sähköautoa kierroksen aikana. 

“Meillä on tuossa puolen tusinaa latauspaikkaa, joten sähköautolla pelaamaan saapuminen ei ole enää minkäänlainen este.”

https://linnagolf.fi/

Kentän Hidden Gem

Hunajakennot. Kymppiväylälle siirryttäessä metsän puolella mehiläiset tuottavat hunajaa. Pelaamisen tai näkymien esteenä kennot eivät ole.

Lue lisää

Master Golf

Golfkierroksia voi olla monenlaisia, mutta jos haluaa kokonaisvaltaisen golfelämyksen, on silloin hyvä ottaa suunnaksi Master Golf. Espoossa Kehä III:n kupeessa sijaitsevan 36-reikäisen golfkohteen tarjoama…

Tuusulan Golfklubi

Kunniakkaaseen 40 vuoden ikään ehtinyt Tuusulan Golfklubi toivottaa tänäkin kesänä kaikki golfin harrastajat pelaamaan Tuusulaan. Ja mikä Tuusulassa on pelatessa, sillä kentälle löytääkseen ei…

Ruukki Golf

“Kuuntele.” “Ai mitä?” “Nimenomaan. Täällä ei kuulu muuta kuin luonnonääniä.”  Viime kaudella kesken kierroksen käyty juttelu ruukkilaisten golfareiden välillä kuvastaa ainutlaatuista tunnelmaa, joka Ruukkigolfissa…

Nevas Golf

Nevas Golfissa on tekemisen meininki päällä. 27-reikäisellä kentällä on tehty viime vuosien aikana parannuksia, jotka sujuvoittavat ja nopeuttavat pelaamista. Sama tahti jatkuu tulevaisuudessakin. Ohjenuorana…

Koski-Golf

Kenttäesittelyt noudattavat maailmanlaajuisesti samankaltaista linjaa. Koski-Golfin nettisivuilla väylät tuodaan esiin hauskojen tarinoiden kautta. Jo pelkän yleissivistyksen puolesta ne ovat mielenkiintoista luettavaa. Toki, välillä vuosisatojen…
Edellinen
Seuraava