Hartola Golf

Helmi Lahden ja

Jyväskylän välissä

Alkukauden innokkaat pelaajat suuntaavat syystäkin Hartolaan.

Paikallisen mikroilmaston myötämielisellä avustuksella Hartola Golf pääsee avaamaan kenttänsä kesägriineille hyvissä ajoin keväällä. Tunnin ajomatka niin Jyväskylästä kuin Lahdesta takaa sen, että myös tulevaisuudessa Hartolaan suunnataan pelaamaan kauden ensimmäisiä kierroksia. Kesällä kentälle suuntaavat alueen tuhannet mökkiläiset ja golflomailijat. 

Hartola Golf on perustettu 1989 ja se avattiin 9-reikäisenä Kosti Kurosen luomuksena vuonna 1991. Jo tuolloin se sai kehuja Suomen parhaana ysireikäisenä kenttänä ja lähialueen golfkansa suuntasi kentälle aina ensimmäisten joukossa keväällä. Hartola Golf laajeni 18-reikäiseksi vuonna 2004.

Hartola Golf mainostaa itseään ei-niin-hienostelevaksi golfklubiksi ja ilmapiiri klubitalolla onkin lupausten mukaisesti hyväntuulinen ja rento. 

Vuonna 2012 toteutettiin kentän uudistusprojekti Lassi-Pekka Tilanderin johdolla ja vuonna 2016 kenttä valmistui nykyiseen muotoonsa. Hartola Golf on siis kahden suomalaisen golfsuunnittelun pioneerin luomus, jonka layout on muuttunut huomattavasti ensimmäisistä toimintavuosista. 

Se ”birdein” kenttä 

Hartola Golfin maskottina toimii mustakurkku-uikku, joka harvinaisuudestaan huolimatta pesii alkukesästä ykkösväylän vesiesteessä. Sen pesä kelluu vain muutaman metrin päässä ohikulkevista pelaajista, joten se on helppo bongata kakkoslyöntiin siirryttäessä. Kaunis ja värikäs uikkulintu erottuu muista “kollegoistaan” mustassa päässä olevasta oranssinpunaisesta viuhkamaisesta töyhtöstä. 

 

Luonnonläheisyydestään huolimatta Hartola Golf on nykyaikainen ja moderni golfkenttä. Kentän palveluja ja fasiliteettejä on uudistettu. Golfareita palvelee suuri klubitalo, harjoittelualueet, laaja asfaltoitu parkkialue sekä kattava ravintola, jossa tarjoillaan päivittäin lounasta. Golfautoja löytyy vuokrattavaksi ja bägikärryt kuuluvat green feen hintaan. Pesutiloissa on saunat naisille ja miehille, joissa aina käyttövalmis kiuas tarjoaa lempeät löylyt kierroksen jälkeen.

Hartola Golfin layout on hienosti suunniteltu. Usealla tiiauspaikalla on kaunis ja laaja näkymä koko kentän alueelle. Kentältä löytyy myös vesiesteitä ja niiden läsnäolo tekee kentästä entistäkin kauniimman. Vaikeuden peliin tuovat useat korotetut griinit sekä par 4 -väylät, jotka pituutensa puolesta vaativat useimmilta pelaajilta kaksi nappilyöntiä birdiepaikalle.

 

Bunkkereiden määrä kentällä on runsas ja niiden sijoittelu on tehty hyvin. Syvät bunkkerit kuitenkin ovat vähissä ja näin ollen niistä poistuminen peruslyönneillä on suhteellisen helppoa. Paremmille pelaajille takatii tarjoaa sopivasti haastetta. Kentän yleisilme on modernin siisti.  

Hartola Golf mainostaa itseään ei-niin-hienostelevaksi golfklubiksi ja ilmapiiri klubitalolla onkin lupausten mukaisesti hyväntuulinen ja rento.

https://hartolagolf.com/ 

Kentän hidden gem:

Ykkösväylän lammessa pesii mustakurkku-uikku. Kierrokselle saa heti mukavan fiiliksen, kun bongaa linnut lähestymislyöntiin valmistautuessa.

[osallistu_arvontaan_button]

Lue lisää

Nordcenter Golf

Golfpäivän suunnittelu on mielenkiintoista puuhaa. Mihin kohtaan golfkautta reissun ajoittaisi, mille kentälle menisi, entä kuka lähtisi peliseuraksi? Näitä asioita on hyvä alkaa jo hiljalleen…

Eke Golf

Luonto on Eke Golfille tärkeä. Siellä juoksentelee kaiken maailman eläimiä ja niitä on hauskaa katsella pelaamisen aikana. Luonto näyttää kentällä parhaita puoliaan maisemienkin osalta….

Ruuhikoski Golf

Maineikas kenttäarkkitehti Robert Trent Jones Jr. on todennut, että “we listen to the land first, then we speak”. Seinäjoen Ruuhikoski Golfissa “kuunteleminen” ja “puhuminen”…

Tuusulan Golfklubi

Kunniakkaaseen 40 vuoden ikään ehtinyt Tuusulan Golfklubi toivottaa tänäkin kesänä kaikki golfin harrastajat pelaamaan Tuusulaan. Ja mikä Tuusulassa on pelatessa, sillä kentälle löytääkseen ei…

Ruukki Golf

“Kuuntele.” “Ai mitä?” “Nimenomaan. Täällä ei kuulu muuta kuin luonnonääniä.”  Viime kaudella kesken kierroksen käyty juttelu ruukkilaisten golfareiden välillä kuvastaa ainutlaatuista tunnelmaa, joka Ruukkigolfissa…

Hartola Golf

Paikallisen mikroilmaston myötämielisellä avustuksella Hartola Golf pääsee avaamaan kenttänsä kesägriineille hyvissä ajoin keväällä. Tunnin ajomatka niin Jyväskylästä kuin Lahdesta takaa sen, että myös tulevaisuudessa…

Viipurin Golf

Viipurin Golf koostuu kahdesta kentästä. Aivan Lappeenrannan keskustan vieressä sijaitseva Kahilanniemi on 9-reikäinen, puistomainen kenttä Saimaan äärellä. Varsinkin vähemmän pelanneille se on loistava mahdollisuus…
Edellinen
Seuraava